Selkeä suunta,
konkretiaa ja kasvua
Arvoloikka® – Strategia
Strategia ilman bullshit bingoa
Maailma ei ole koskaan muuttunut näin paljon, näin lyhyessä ajassa. Arjen pyörittäminen vie kaistaa, ja yrittäjän on vaikeaa hahmottaa, mihin mahdollisuuksiin pitää tarttua ja mitkä toimet ovat häiriötekijöitä. Tarvitaan selkeä etenemissuunta, joka ohjaa kohti kasvua.
Strategian päivittäminen kuulostaa hyvältä, mutta useimmiten se on työläs projekti, jonka hyödyt ovat kyseenalaiset: dokumentti, jota seurataan vähemmän aikaa, kuin sen tekemiseen on mennyt. Strategia tuntuu liian irralliselta, liian byrokraattiselta, liian akateemiselta.
Mutta strategia voi olla PK-yritysystävällinen. Se voi olla aidosti toimintaa ohjaava instrumentti, joka on konkreettinen eikä pelkkää bullshit bingoa.
Jokainen yritys tarvitsee omannäköisen strategian, sillä eri tilanteissa ja murroskohdissa tarvitaan erilaisia painopisteitä. Rakennan prosessin, joka on tehty sinun lähtökohdista.
Strategian pitää auttaa arjessa
Yrittäjänä ylimääräiseen ei ole aikaa. Strategiatyöstä on monenlaisia kokemuksia, valitettavan usein ne eivät ole kauhean hyviä. Runkona käytetään perinteisiä strategiamalleja, jotka eivät sovellu PK-yrityksen arkeen.
Millainen on hyvä strategia?
Hyvä strategia on aikaan sidottu.
Hyvä strategia ohjaa kaikkea tekemistä.
Hyvä strategia on ymmärrettävä.
Hyvä strategia on arvokas myös työntekijöille.
Hyvä strategia lunastaa yrityksen potentiaalin.
Hyvä strategia on ohjekirja kasvuun.
Ennen kaikkea, hyvä strategia toteutetaan.
Strategian laatimistyöstä pitää karsia kaikki ylimääräinen ja keskittyä vain asioihin, jotka vievät yritystä eteenpäin. Näin säästetään aikaa ja rahaa, mutta ennen kaikkea silloin saadaan strategia, joka palvelee ja on käytössä.
Hyvä strategiaprosessi vastaa aina kolmeen kysymykseen.
1. Missä ollaan nyt
Ensin aloitetaan, miten ollaan tässä ja nyt. Mikä on yrityksen tämän hetken tilanne. Miten ollaan tähän pisteeseen tultu. Minkälainen oli vanha strategia? Mitä tavoitteita saatiin toteutettua? Missä epäonnistuttiin ja mitä opittiin? Mitä markkinassa on tapahtunut, niin kilpailijoissa kuin asiakkaissa?
Nopea tilannekuva ja eteenpäin kohti tärkeintä, eli tulevaisuutta.
2. Minne ollaan menossa
Koko strategian pointti on päättää toivottu tulevaisuus. Yhteinen visio ja sen ytimeen tavoitteet: mitä halutaan saavuttaa strategiakaudella. Jollakin yrityksellä visio ja suunta rakennetaan alusta. Toisella suunta on jo selvä, ja työ keskittyy sen terävöittämiseen ja mitattaviksi tavoitteiksi pukemiseen.
Kun tavoitteet ovat ymmärrettäviä ja mitattavia, jokainen työntekijä näkee mihin ollaan menossa, ja muutoksen tavoittelusta tulee näkyvää.
3. Miten päästään perille
“Strategy is about making choices; it’s about deliberately choosing to be different.”
Michael Porter, strategiaguru
Tässä tehdään valinnat. Ne näyttävät erilaisilta sen mukaan, mikä on yrityksen tilanne. Toisella ratkaistava kysymys on positio ja asiakkaat: ketkä ovat meidän asiakkaat, mitä arvoa tuotamme heille ja miten erotumme muista.
Toisella se on fokus: mihin segmentteihin ja kanaviin panostetaan ja mistä luovutaan. Kolmannella se on jalkautus: miten suunta muuttuu arjen teoiksi niin, että koko organisaatio sitoutuu.
Yhteistä on, että strategia puretaan konkreettisiksi valinnoiksi ja toteutuskelpoisiksi askeliksi.
Et ole yksi ja ainoa
Yrittäjänä ja pienyrityksen johtajana olen luonut ja toteuttanut lukuisia strategioita. Vuosien varrella olen kokeillut eri malleja kuten Scaling Up, 3HAG, Balanced Scorecard (BSC), Objectives & Key Results (OKR) ja luonnollisesti kaikki klassikkomallit. Jokaisessa on omat hyvät puolensa, mutta ne eivät tahdo toimia PK-yritykselle. Valtavasti työtä on mennyt hukkaan, kun toteutus ja seuranta ovat olleet liian työläitä. Henkilökunta on harvoin tajunnut, mistä on kyse ja lokeroinut strategiapäivät johdon virkistysretkeksi.
Tajusin, että asiakkaiden täytyy olla strategian ytimessä, sillä ilman heitä leikki loppuu lyhyeen. Tarvitsin selkeän ja toteutuskelpoisen strategian, jonka luominen on suoraviivaista, lopputulos on aidosti käytössä ja koko yrityksen väki ymmärtää, mistä on kyse ja mikä on heidän roolinsa.
Strategia rakentuu 3 askeleen avulla
Onnistunut strategian luonti vaatii selkeän prosessin, vetäjän ja sitoutuneen tiimin. Fasilitoin, kyselen, sparraan, haastan, dokumentoin ja vedän yhteen. Tämä ei ole mikään ikuisuusprojekti vaan tiivis täsmätyö, jonka vetovastuu on ammattilaisella. Sinun ei tarvitse stressata ja käyttää aikaa toimivan prosessin kehittämiseen.
1. Alkutilanne
Missä olemme nyt?
Ensin selvitetään lähtötilanne ja tunnistetaan työn todellinen kysymys. Startissa sovitaan, mitkä analyysit tehdään ennen workshoppeja, jotta valinnat nojaavat tietoon eivätkä mutuun.
Nykytila. Nykyiset strategia- ja asiakashankintadokumentit: mitä tavoiteltiin, mitä toteutui, mitä opittiin.
Liiketoiminta ja asiakkaat. Asiakkaat, markkinamuutokset, kilpailijat, tuotteet, tiimi.
Analyysit tilanteen mukaan. Startissa valitaan, mitä tarvitaan päätösten pohjaksi esimerkiksi: positioanalyysi erottumiseen, segmentti- ja kannattavuuslaskelmat asiakasvalintoihin, markkina- ja asiakasymmärrys suunnan tueksi ja taloudellinen mallinnus kasvutavoitteille.
Kasvun esteet. Mistä on kysymys: prosessit, priorisointi, resurssirajoitteet.
Näin workshoppeihin tullaan huolellisen taustamateriaalin kanssa: kaikki ovat samalla kartalla ja päätöksiä tehdään analysoidun tiedon pohjalta.
2. Strategia-workshopit
Tiedosta päätöksiin
Kaikki tarvittava tieto on jo talossa, mutta haaste on miten se puretaan päätöksiksi ja uskalletaan tehdä valinnat. Ratkomme kolme asiaa, joita yritys harvoin saa tehtyä yksin:
Vaikeat valinnat. Strategia on valintoja. Päätämme mihin panostamme ja mistä luovumme, sillä muutama vahva valinta voittaa monta keskinkertaista. Luopuminen on työn vaikein osa, ja siksi se tehdään yhdessä loppuun asti.
Yhteinen suunta. Johdolla, hallituksella ja avainhenkilöillä on eri näkemyksiä, ja ne ratkotaan pöydän ääressä. Poistumme huoneesta samaa mieltä siitä, minne mennään ja miksi.
Sitoutuminen oivaltamalla. Tehtäväni ei ole tuoda valmiita vastauksia. Haastan ajattelua, pidän keskustelun oikeissa asioissa ja autan päätöksenteossa. Näin vaikein askel on jo otettu: suunta on yhdessä päätetty, siihen on sitouduttu ja toteuttamista odotetaan innolla.
Workshoppien laajuus ja osallistujat valitaan yhdessä. Useimmiten työskentely on johdon ja hallituksen kanssa. Osa haluaa mukaan myös avainhenkilöt ja/tai henkilöstön.
3. Strategia- ja toimenpidesuunnitelma
Mitä syntyy?
Työstä jää käteen valmis strategia, joka on koottu päätöksistä ja rakennettu käytettäväksi.
Kiteytetty ja kirjallinen. Päätökset, positio, tavoitteet ja kasvuhankkeet yksissä kansissa. Ytimekäs dokumentti, joka pitää koko organisaation samassa kuvassa.
Oman näköinen. Sisältö rakentuu valinnoista. Yhdellä painopiste on positiossa ja arvolupauksissa, toisella segmentti- ja kanavavalinnoissa, kolmannella kasvuhankkeissa ja niiden seurannassa.
Toimii arjessa. Mukana on toimenpidesuunnitelma vastuineen, aikatauluineen ja mittareineen. Strategia ohjaa tekemistä alusta asti eikä jää verkkolevyn vangiksi.
Saat käytännönläheisen strategian, joka tarjoaa selkeän suunnan, ohjaa tekemistä ja varmistaa, että resurssit menevät oikeisiin asioihin.
Minkä kokoinen investointi tarvitaan?
Strategian päivittäminen on merkittävä panostus, jonka avulla varmistat suunnan ja vauhditat kasvua. Prosessi hoidetaan alusta loppuun avaimet käteen. Toimitat etukäteismateriaalit, osallistut workshoppeihin ja kommentoit tuotoksia. Minä hoidan loput.
Arvoloikka® – Strategia investointikustannus on alkaen 6 950 € + alv.
Tarkka hinta määräytyy työn laajuuden ja muodon mukaan. Suppeampi, yhteen kysymykseen keskittyvä työ pysyy alarajalla. Laajempaan kokonaisuuteen, jossa on useampia workshoppeja, eri osallistujaryhmiä tai enemmän analyysia, hinta elää sen mukaan. Tarkka hinta ja prosessin muoto sovitaan ennen sitoutumista.
Kustannus sisältää kaikki yhteiset työhetket lähtötietopalaverista workshoppeihin, palautekierroksiin ja valmiin strategian läpikäyntiin. Näiden lisäksi kaikki valmistelutyöt, analyysit, dokumentoinnit ja kirjallinen konsulttityö.
Huom! Hinta ei sisällä matkakustannuksia. Mahdolliset matkakulut veloitetaan toteutuneen mukaisesti.
Kun strategia on kunnossa, koko johtaminen helpottuu:
Selkeä suunta ja päätöksenteko: Tiedät, mitkä projektit ja asiakkaat palvelevat tavoitteita. Turhat häiriötekijät karsiutuvat pois.
Kasvun mahdollistaminen: Konkreettiset mittarit ja fokusoitu toimenpidesuunnitelma tukevat kasvutavoitteita.
Motivoitunut tiimi: Kun kaikilla on sama kuva yrityksen suunnasta, sisäinen viestintä selkeytyy ja työntekijät näkevät työnsä merkityksen.
Mielenrauha yrittäjälle: “Teemme oikeita asioita oikeaan aikaan.” Strategia ei ole vain paperi, vaan se ohjaa jokapäiväistä toimintaa.
Asiakashankinta helpottuu: Positiointi, arvolupaukset ja myyntitarina tuovat uskollisia asiakkaita ja kestävää kannattavuutta.
Haluatko selkeän suunnan ja kestävää kasvua?
Ensimmäisessä tapaamisessa keskustelemme tilanteesta, tavoitteista ja toivotusta tulevaisuudesta. Saat konkreettisia ajatuksia ja neuvoja ilman sitoutumista. Otan asiakkaiksi vain yrityksiä, jotka sitoutuvat prosessiin ja joita todella voin auttaa.
Jos lykkäät päätöstä:
Tavoitteiden saavuttaminen on vaikeampaa: strategia ei tarjoa suuntaa eikä konkreettisia keinoja.
Kuljet tulipalosta toiseen: johto ja tiimi eivät kulje samaan suuntaan, mikä vie turhaan aikaa ja rahaa.
Jumiudut vanhaan: kilpailu kiristyy ja samalla kasvumahdollisuudet valuvat ohi.
Päätöksenteko vie voimia: iso kuva ei ole selvillä, joten päätökset joko pitkitetään tai tehdään mutulla. Molemmat kuluttavat pitkässä juoksussa.
Varaa keskustelu ja selvitetään, miten päivitämme strategiasi palvelemaan juuri sinun yrityksesi kasvua, konkreettisesti ja käytännönläheisesti.
Kokemuksia ja kommentteja
“Kaitsu ohjasi strategiatyötä ammattitaitoisesti ja määrätietoisesti. Hän onnistui haastamaan ajatteluamme, pitämään keskustelut oikeissa asioissa sekä viemään strategiaprosessin tehokkaasti maaliin.
Karlin vahvuuksia olivat kyky kuunnella, tiivistää olennaiset asiat ja luoda yhteinen näkemys työryhmän sisällä. Strategiatyön lopputulos oli selkeä, käytännönläheinen ja tukee hyvin yrityksemme tulevaa kehitystä.
Voin lämpimästi suositella Karlia strategiatyön vetäjäksi.”
— Risto Pekkarinen, toimitusjohtaja, Piklas Oy
“Kaitsun kanssa on helppoa ja antoisaa työskennellä. Hän ymmärtää syvällisesti liiketoimintaa ja miten palvelua kannattaa kehittää.
Pidän Kaitsun coachaavasta “jalat maassa” -tyylistä, mikä keskittyy olennaiseen: asiakkaan on koettava arvoa, jotta hän on valmis maksamaan palvelusta.”
— Antti Harjuoja, toimitusjohtaja, Nextmile Oy
“Yhteistyö Kaitsun kanssa on helppoa ja aina tavoitehakuista. Vuorovaikutuksessa hän on läsnä ja haluaa ymmärtää asiakkaan tarpeet ja toimintaympäristön, mikä auttaa häntä kaivamaan esiin oikean sävyisen punaisen langan haasteiden vyyhdistä.
Hän tuo esille oivaltavia näkökulmia ammentaen laajasta kokemuksestaan ja monipuolisesta osaamisestaan. Kun suunta on selvä, Kaitsu vie plänin loppuun asti – ilman turhia mutkia.”
— Hannu Sarja, CEO, Wideflow Oy
“Kaitsun kanssa yhteistyö sujuu aina jouhevasti. Hän saapuu paikalle hyvällä energialla ja on viimeisen päälle valmistautunut – kuin ammattilainen.”
— Roope Rämänen, hallituksen puheenjohtaja, Humm Group Oy

