Huijarisyndroomasta Gubbesyndroomaan

Ojasta allikkoon. Huijarista Gubbeksi. Olen siinä iässä, että huijarisyndrooma ei enää vaivaa, mutta edessä vaanii uusi vihollinen: Gubbesyndrooma.

Elämä, etenkin työelämä on yhtä tasapainoilua. Nuorempana, tulevaisuuden asiantuntijana itseään jatkuvasti epäilee (ja muut vahvistavat epäilyjä).

Pienikin kritiikki somesta tai esimieheltä aiheuttaa eksistentiaalisen asiantuntijakriisin. Huijarisyndrooma hakkaa alitajuntaan ja kyseenalaistat kaikki kollektiiviset kontribuutiot.

Kehityt, kypsyt, keräät kokemusta. Ymmärrät, että tämä ei ole mitään luonnontieteitä, jossa on vain yksi oikea vastaus, vaan hyvä lopputulos on saavutettavissa monin tavoin.

Mielipiteet ovat, no, mielipiteitä. Uskot omiin kykyihin ja enää ei tarvitse feikata, jotta voi meikata.

Havahdut; huomaat harmaita hapsuja, keskivartalokiloja ja kerrot kaskuja opiskeluajoista. Feedeissä pyörii uusia rypyttömiä asiantuntijoita täynnä virtaa, ennakkoluulottomana, pelottomana kokeilemassa kaikkea uutta.

Tajuat, että näytät muistakin vanhalta. Sinusta on kovaa vauhtia tulossa Gubbe – entisajan reliikki joka tietää enemmän Y2K:sta kuin lyhytvideoista.

Huijarisyndroomasta on tullut Gubbesyndrooma.

Surullisinta on, että toisin kuin huijarisyndrooma, Gubbesyndrooma pahenee vuosi vuodelta.

Mutta olen vahva, Gubbeus ei pelota. Paitsi kun huomaan jatkuvasti käyttäväni sanaa nuoriso ja yritän selittää, mikä on piuha.

Käännän Gubbeuden vahvuudeksi: printtaan käyntikortit Comic Sansilla ja laitan titteliksi legacy-asiantuntija tai digital elder.

Gubbe: Just old enough for this shit.